© Veikko Seppänen 2007-2016

Paimenpojan kintereillä - Mauno Koivuneva 1904-1989

Paimenpojan kierroksella

Paimenpojan logo ilmestyi Paimenpojan kierroksilta -pakinoihin Päivämies-lehdessä 17.5.1962

Tienviittoja

Koivunevalle tärkeiden paikkojen etäisyyksiä. (Kuva: Veikko Seppänen, heinäkuu 2007).

Kiinnostukseni kirkkoherra Mauno Koivunevan toimintaan oli paljolti sattuma. Alun perin aioin tutkia sukuseura Sangin Seppäset ry:n (http://www.sanginseppaset.org/) nimissä isänisäni Jaakko Seppäsen eli Haapolan Jaakon tekemisiä.

Yksi tiedossa ollut aineistolähde Jaakon tekemisiin olivat Mauno Koivunevan kirjoittamat Päivämies-lehden "Paimenpojan kierroksilta" -pakinat. Niihin perehdyttyäni päädyin tallentamaan aineistoa kokonaisuutena.

Pakina-aineisto on varsin yksityiskohtaista tapahtumien, ihmisten ja paikkojen suhteen. Se on myös ajankuvana tarkkaa, ehtihän Koivuneva vuosien 1955 ja 1978 välillä kirjoittaa pakinoita lähes viikoittain.

Olen laatinut pakinoihin perustuvan viisiosaisen julkaisusarjan "Paimenpojan kintereillä", jonka ensimmäinen osa koskee vuosia 1955-1963. Aivan ensimmäisessä pakinassaan 3.2.1955, jossa Koivuneva käyttää vielä nimimerkkiä "Paimenkoira", hän käy Sanginkylän Hautalan äitiä eli Sofia Jokikokkoa tapaamassa ja on tälle kirjoitusapuna. Koko loppuvuoden 1963 hän taas joutuu toipumaan Hemmi Nissisen kanssa 14.7.1963 ajetun pahan autokolarin seurauksista.

Kirjoitustyön ohessa kävin tutkimassa ja valokuvaamassa Koivunevan Utajärven vuosinaan ahkerasti kulkemia reittejä ja niiden varrella olevia asumuksia ja paikkoja. Ne ovat jo osin autioina, kokonaan hävinneet tai joutuneet muuhun tarkoitukseen - kuten Kavalan talon rauniot Piltuanjoen varressa Pudasjärven sydänmailla tai entinen Rauhanyhdistyksen rukoushuone Juorkunan Marttisjärven tien päässä.

Maisemat ovat silti entiset ja Koivunevan havainnot niistä ja monista niihin liittyvistä tapahtumistakin tuntuvat yhä nasevilta. Epäilemättä myös useat ihmiset muistavat vielä Koivunevan - ainakin entisajan lapset, joilla hänen jakamansa kiiltokuvat ovat mahdollisesti yhä tallessa.

Veikko Seppänen, Oulu



Paimenpojan kintereillä -kirjasarja

Olen julkaissut 2008-2012 omakustanteena kirjasarjan "Paimenpojan kintereillä", perustuen "Paimenpojan kierroksilta" -pakinoihin ja oheisaineistoon. Kaikki sarjan teokset on loppuunmyyty, mutta niitä on ollut saatavilla lainaan Oulun kaupunginkirjastosta. Otan teoksista vielä mahdollisesti lisäpainoksia, joten kannattaa ilmoittaa, jos joku teoksista tai koko sarja kiinnostaa.

Puhelin: 040 156 2805 (iltaisin ja viikonloppuisin), sähköposti: Veikko(piste)Seppanen(at)oulu(piste)fi

Ensimmäinen osa "Savotoilta seurapirtteihin 1955-1963":
Seppänen, V. 2008. Paimenpojan kintereillä: Savotoilta seurapirtteihin 1955-1963. Omakustanne. 451 s. Painopaikka: Oulun yliopistopaino, Oulu. ISBN 978-952-92-3723-4

Ensimmäisessä osassa aineistona on parisataa pakinaa. Paljon kerkesi Koivunevalle itselleen ja hänen tapaamilleen ihmisille tapahtua 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa, hirmuisen suden kaadosta Palovaaran tienoilla Puolangalla Hemmi Nissisen kanssa Utajärvellä ajettuun autokolariin. Pohjanperän laitumet pullistelivat seuraväkeä ja kaukaisimmatkin erämaapirtit olivat asuttuja. Kaupungeissa taas humisivat nykyajan mukavuudet. Junat ja linja-autot kuljettivat Koivunevaa ympäri Suomea ja ulkomaillekin. Kaiken muun ohella hän hoiti poroja, keräsi metsistä marjat ja sienet - antaen säännöllisiä hillatiedotteita pakinoissaan - sekä tapasi sadoittain tuttuja. Heinäkuussa 1963 sattui kuitenkin tapahtuma, joka ainakin hetkeksi pysäytti liikkuvaisen rovastin ja saarnamiehen ja sai hänet tutkiskelemaan itseäänkin uudesta näkökulmasta.

Näyte - Savotoilta seurapirtteihin 1955-1963

Toinen osa "Marttisjärveltä maailmalle 1964-1967":
Seppänen, V. 2009. Paimenpojan kintereillä: Marttisjärveltä maailmalle 1964-1967. Omakustanne. 492 s. Painopaikka: Oulun yliopistopaino, Oulu. ISBN 978-952-67163-0-5

1960-luvun puoliväli oli Koivunevalle suuren toimeliaisuuden aikaa. Hän pyrki tarmokkaasti vaalimaan arvostamiaan ja ajamiaan asioita esiin tulevien muutosten keskellä. Ne olivat aiempaa silmiinpistävämpiä, vaikka niiden laajemmat vaikutukset näkyivätkin vasta myöhemmin. Kirjoittavana Paimenpoikana Koivunevan toiminta oli jo kaikkien hyvin tuntemaa ja ahkerasti seuraamaa. 1970-luvun alussa odottavista eläkepäivistä, jolloin Koivuneva olisi omien sanojensa mukaan vapaa viran rasituksista, ei ollut vielä mitään merkkejä. Kirjasarjan toisessa osassa Koivuneva kiertelee kuohuvalla kuusikymmenluvulla kotimaassa ja maailmalla, mutta on kuitenkin aina välillä myös meillä kotona eli Utajärven pappilassa. Hänen monet hengelliset ja käytännön toimensa ulottuvat suviseurojen saarnamiehestä muurarin apulaiseksi useammallakin eri rakennustyömaalla.

Näyte - Marttiselta maailmalle 1964-1967

Kolmas osa "Täältä meiltä muualle 1968-1971":
Seppänen, V. 2010. Paimenpojan kintereillä: Täältä meiltä muualle 1968-1971. Omakustanne. 495 s. Painopaikka: Oulun yliopistopaino, Oulu. ISBN 978-952-67163-1-2

Kolmannen osan aineistona ovat viimeiset pakinat, jotka Koivuneva kirjoitti ennen eläkkeelle siirtymistään ja muuttoa pois Utajärveltä Oulunsalon Karhuojalle - tai itse asiassa marraskuusta joulukuun loppuun 1971 siellä jo asuessaan. Paimenpojan elämänpiiri muuttui merkittävästi, kun hän jätti papin työnsä. Suomen Kuvalehden haastattelussa vuonna 1971 Elina Karjalainen luonnehti häntä Utajärven hauskaksi papiksi ja hänen laumaansa Jumalan viuhakkeiksi. Koivuneva ei kuitenkaan laumaansa hylännyt, vaikka virkatyöt päättyivätkin, vaan ehkäpä juuri päinvastoin.

Näyte - Täältä meiltä muualle 1968-1971

Neljäs osa "Rannoilta rajaseuduille 1972-1975":
Seppänen, V. 2011. Paimenpojan kintereillä: Rannoilta rajaseuduille 1972-1975. Omakustanne. 501 s. Painopaikka: Uniprint Oy, Oulu. ISBN 978-952-67163-2-9

Neljäs ja sarjan toiseksi viimeinen osa perustuu 1970-luvun alkupuolen pakinoihin. Koivuneva oli jo asettunut Oulunsaloon ja rakensi sinne pihaporoilleen aitauksenkin, mutta toisaalta reissasi hyvin laajasti kotimaassa. Ruotsin matkakokemuksia täydensi ainutkertainen käynti Israelissa. Matkat Suomeen ja ulkomaille siis jatkuivat jos mahdollista entistäkin kiivaampina, vaikka välissä oli hoidettava uutta kotia Oulunsalossa. Meren ääreltä Koivuneva suunnisti yksin, vaimoineen ja muiden kanssa monella kulkuvälineellä eri puolille maata. Hiihtoretket Oulujoen takaisille maille saivat seurakseen pitkät talviset reissut merenjäälle, automatkat eivät lyhenneet ja aina joskus Paimenpojan patiinit olivat pahasti kurassa.

Näyte - Rannoilta rajaseuduille 1972-1975

Viides ja viimeinen osa "Viimeiset kierrokset 1976-1989":
Seppänen, V. 2012. Paimenpojan kintereillä: Viimeiset kierrokset 1976-1989. Omakustanne. 197 s. Painopaikka: Uniprint Oy, Oulu. ISBN 978-952-67163-3-6

Viides ja samalla sarjan viimeinen osa perustuu tammikuusta 1976 syksyyn 1978 saakka ilmestyneihin pakinoihin, jolloin Koivunevan kirjoittelu Päivämies-lehdessä päättyi. Teoksessa on siis aineistona vain hieman toistasataa pakinaa. Sen lisäksi siinä on kuitenkin yhteenveto niistä teksteistä Päivämiehessä, joissa Koivuneva on esillä, loppuvuodesta 1978 alkaen aina hänen muistokirjoitukseensa saakka syksyllä 1989. Lisäksi mukana on pohdinta koko teossarjassa ilmestyneistä pakinakoosteista eli katsaus Paimenpojan reissuihin kolmelta eri vuosikymmeneltä.

Näyte - Viimeiset kierrokset 1976-1989


Mauno Koivuneva

Seuraava teksti on lainattu Koivunevaa koskevasta Wikipedia-artikkelista.

Mauno Koivuneva syntyi herännäishenkiseen kotiin Viipurissa. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Viipurin Suomalaisesta Lyseosta keväällä 1926 hän aloitti teologian opinnot Helsingin yliopistossa. Pappisopiskelujen loppuunsaattaminen viivästyi, koska Koivunevasta tuli SNLK:n poikatyön matkasihteeri vuonna 1929 ja SNMKY:n urheiluliiton sihteeri vuonna 1930. Tähän työhön hän sai vaikutteita kansainvälisestä Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen toiminnasta, vierailtuaan mm. Tanskassa, Saksassa, Yhdysvalloissa Kanadassa kaksi- ja kolmekymmentälukujen vaihteessa. Vaikka Koivuneva erosi tehtävistään jo 1930-luvun alussa, aikakirjoihin jäivät hänen omat urheilusaavutuksensa NMKY:ssä eli mestaruudet 1500, 5000 ja 10000 metrin juoksuissa vuosina 1929 ja 1930.

Erotutkinnon Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta Koivuneva suoritti joulukuussa 1933 ja papiksi hänet vihittiin Viipurissa 3.1.1934. Uransa aluksi Koivuneva hoiti lyhytaikaisia tehtäviä Viipurin hiippakunnassa. Vuonna 1936 hän siirtyi Viipuriin nuorisopapiksi, myöhemmin samana vuonna Säyneisen seurakunnan vt. kirkkoherraksi. Koivunevan ensimmäisiä töitä Säyneisissä oli kirkon rakennusrahaston kokoaminen. Kirkon rakennustyö alkoi toukokuussa 1939 ja jo saman kuun loppupuolella muurattiin peruskivi. Ensimmäinen jumalanpalvelus kirkossa pidettiin marraskuussa 1939, mutta samassa kuussa alkanut talvisota siirsi kirkon vihkimisen seuraavan vuoden elokuulle. Talvisodassa Koivuneva oli ensin rintamapappina, mutta haavoituttuaan hän palasi seurakuntatyöhön Säyneisiin. Hän kuitenkin hävisi Arvo Nivalle papin vaalissa syyskuussa 1942 ja joutui jättämään seurakunnan.

Säyneisistä Koivuneva siirtyi Koivistolle Suomenlahden pohjukkaan keväällä 1943. Rauhan tultua hän toimi niin sanottuna evakkopappina vuodesta 1945 vuoteen 1951 eli teki kiertomatkoja Koiviston evakkojen parissa. Hän oli myös perustamansa Koiviston Viesti -lehden päätoimittaja. Koivistolta Koivuneva siirtyi Pohjanmaalle Haapavedelle viralliseksi apulaiseksi vuosiksi 1951 ja 1952 ja sieltä edelleen Utajärven kirkkoherraksi vuonna 1953. Tästä tehtävästä hän jäi eläkkeelle 1971. Kirkkoherran työn ohella hän toimi vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen saarnamiehenä ja oli myös tunnettu poronhoitoharrastuksestaan ja toiminnastaan metsätyömiesten parissa savotoilla. Ehkä parhaiten Koivuneva muistetaan Päivämies-lehteen Paimenpoika-nimimerkillä kirjoittaneena pakinoitsijana vuodesta 1955 aina vuoteen 1978 saakka.

Jäätyään eläkkeelle Koivuneva siirtyi ensin Oulunsaloon vuonna 1971, sitten Nurmijärvelle vuonna 1979 ja lopuksi Helsinkiin vuonna 1989. Hän kuoli Helsingissä heinäkuussa 1989.

Veikko Seppänen, maaliskuu 2016